sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Jotain sentään

niin että en mä vain sohvalla nenääni kaiva ja digiboksilta telkkaria kato (oikeesti, mä tallennan ohjelmia joita ehtisin/voisin reaaliajassakin kattoa, mutta kun en viitti, maratoonaan mieluummin):
Itku miten tähän vuoden aikaan tulee surkeata jälkeä digijärkkärilläkin. Pimeää pimeässa. Tietty jos näkis vähän enemmän vaivaa. Tai ei tähän aikaan vuodesta ostais mustaa. Joka kerta. Niin, se on tyllialushame, ohje täältä ja helppoa kuin heinänteko. 3 metriä siihen meni. En mä tuolla pelkästään ole minnekkään menossa, vaan kaveriksi on työn alla taftista kellohame. Vyötärö siitä vielä kesken. Ens perjantaina on seuraavat pikkujoulut teemalla Hollywood ja kutsussa erityisesti ylipukeutumista kannustettiin. Mää sit sain innoituksen Diorin Corolle-tyylistä ja Grace Kellystä Hitchcockin Takaikkunassa (i-han pa-ras e-lo-ku-va). Joskus juhlahepulin saavana vastustan vaatteisiin paneutumisen nimittämistä ylipukeutumiseksi. Tosin mopedini keulii tällä kertaa aika lailla, mutta jos oon siellä yksin pyntättynä niin lähden kiukkuisena kotiin ja kannan kaikille kaunaa seuraaviin juhliin asti. Hartiahuivissa jouduin antaan periksi, pudotin silmukan ja purin sitten 20 cm mohairlankaa... Niin että en sitä saa valmiiks niin että voisin pikaiseen pingottaa sen keskiviikkona ja sit se olis perjantaina käytössä. Not.

2 kommenttia:

Mirabella kirjoitti...

pistäthän kuvan valmiista kokonaisuudesta sitten blogiisi myös, olis kiva nähdä miltä näyttää! ja siis mukavia pikkujouluja ;-)

Salla kirjoitti...

Varmaan siellä on kännykkäkameroita sen verran että jää johonkin sellasessa kuvassa, että voi tännekin laittaa. Lapsia ja muuten herkkiä ihmisiä pitää varjella...
Kiitos toivotuksesta.